Mikkelin Keskustan seurakuntaväen linjaus seurakuntavaaleihin 2018
KOTISEURAKUNTA KUULUU KAIKILLE
#minunkirkkoni
”Kelpaamme keskeneräisinä. Haluamme, että ihmisarvoa ei määritetä kympin suorituksilla.
Tärkeämpää on kilvoitella itsensä kanssa kuin saavuttaa muiden mittarit.
Meille tärkein ei ole se, joka huutaa lujimmin. Vaatii erityistä herkkyyttä kuulla häntä, joka
enää vain vaikenee. Hauraiden ja haavoitettujen osallisuudesta ja hyvinvoinnista
huolehtiminen on yhteinen asia.”
Seurakunta olemme me!
Suomen Keskusta kannustaa evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvia jäseniään
osallistumaan ja vaikuttamaan kotiseurakunnassa – lähiyhteisössään.
Seurakunta olemme me kaikki, kirkon jäsenet.
osallistumaan ja vaikuttamaan kotiseurakunnassa – lähiyhteisössään.
Seurakunta olemme me kaikki, kirkon jäsenet.
Seurakunta toimii, kun me omassa lähiyhteisössämme - kotona, työpaikalla,
naapurustossa - toimimme lähimmäisten ja luomakunnan parhaaksi sekä
olemme yhteydessä hyvään Jumalaan. Samalla olemme osa maailmanlaajuista kristikuntaa:
kannamme vastuuta ihmisistä niin lähellä kuin kaukana.

Luterilaisessa kirkossa seurakuntalaiset, papit ja muut seurakunnan työntekijät päättävät
asioista ja muodostavat yhdessä seurakunnan. Vaaleissa valittavien kirkkovaltuustojen sekä
kirkko- ja seurakuntaneuvostojen tehtävänä on linjata seurakunnan toimintaa,
varojen käyttöä sekä tehdä tärkeimmät henkilövalinnat. Luottamushenkilöt myös valitsevat
osaltaan koko kirkon korkeimman päätöksentekoelimen, kirkolliskokouksen jäseniä.
Tulevat seurakunnan päättäjät vaikuttavat siihen, missä hengessä meidän
seurakunnassamme toimitaan. Haluamme, että seurakunnastamme välittyy toivoa ja iloa.
Kutsumme mukaan toimintaan eri-ikäisiä ja erilaisia ihmisiä. Seurakunnan jäseninä me
päätämme, millaisen seurakunnan ja millaisen kirkon puolesta toimimme.

KAIKKIEN KIRKKO
Toimimme erilaisia, kaikenikäisiä ja eri tavoin uskovia ihmisiä kokoavan kansankirkon
puolesta. Meille seurakunta on paikka, jossa kohtaamme toisen ihmisen ja katsomme
häntä silmiin. Edistämme esteettömyyttä ja saavutettavuutta.
Kotiseurakunta on jumalanpalveluksen, pyhän kokemisen ja hyvän tekemisen yhteisö.
Seurakunnan ja kirkon tehtävänä on pitää huolta siitä, että yhteiskunnassa käydään
keskustelua oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Toimimme omantunnon äänenä ja
kannamme huolta heikommista myös maailmaanlaajuisesti. Olemme tottuneet
keskustelemaan asioista. Arvostamme toisen oikeutta olla asioista eri mieltä.
OLEMME YHTEISTYÖTÄ LUOVA JA YLLÄPITÄVÄ SEURAKUNTA
Puolustamme positiivisen uskonnonvapauden toteutumista yhteiskunnassa.
Rakennamme yhteistyötä ja yhteishenkeä kunnan ja seurakunnan sekä eri järjestöissä
toimivien kesken oman kotikunnan ja kuntalaisten parhaaksi. Seurakunnasta tuomme
yhteistyöhön esimerkiksi
- perheiden kohtaamispaikkoja, perheitä ja eri sukupolvia kokoavia tapahtumia
- lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintaa ja nuorisotyötä
- diakonian tukea ja yhteisiä aterioita vähävaraisille ja syrjäytyneille
- lähetystyötä niin lähellä kuin kaukana
- sielunhoidon tukea, esim sairaalan työhön, vanhuspalveluiden työhön
- saattohoidon osaamista
- neuvontaa perheiden ja parisuhteiden tueksi
- musiikkielämän monipuolisuutta
- uskontokasvatuksen tukemista varhaiskasvatuksen ja koulun toimijoille
- kokoontumistiloja järjestöille ja yhteisöille
AJASSA ELÄEN
Oman seurakunnan taloutta hoidamme niin, että emme syö tulevien sukupolvien eväitä.
Kehitämme alueseurakuntien toimintaa korostaen alueiden omaleimaisuutta.
Vaalimme kulttuuriperintöä. Haluamme kehittää kirkkotiloista yhteisöllisyyttä ja
kohtaamista tukevia. Pidämme hautausmaat kauniina ja rakennukset kunnossa.